Gradupäivä

Taas on vettä virrannut Vantaanjoessa sitten viime kirjoittaman. Ei minulla oikeastaan ole edes ollut liikaa kiirettä, talviväsymystä kylläkin. Helsingin musta talvi tuntui lomalta palattuani vieläkin masentavammalta Lapin metristen hankien ja revontulitaivaan jälkeen.

Tänään paistaa onneksi aurinko. On taas yksi niistä päivistä, jotka toivoakseni vievät minua yhä lähemmäs valmistumista. Tavoitteena olisi saada gradu tarkastettavaksi kesäkuun puolivälin publiikkiin. Kiire tässä tulee, mutta en kai saisi mitään aikaan ilman deadlinea ja pientä painetta.

Siksipä jätän nyt sijaistoiminnot (kuten blogin päivittämisen) tähän ja käärin hihat, jotta ehdin saada jotain aikaan ennen lounasta Kipsarissa. Siinäpä muuten mainio lounaspaikka kasvisruoan ystäville.

Joulu on taas

Pidän joulusta ihan yhtä paljon kuin lapsena. Jotenkin syksyn pimeys ja Etelä-Suomen lumettomuus on helpompi kestää joulua odottaessa.

En ärsyynny oikeastaan mistään muusta jouluun liittyvästä kuin pahimmista jouluruuhkista. Niihin ei kuitenkaan tarvitse tunkea ellei jätä ostoksia viime tippaan. Vaikka jouluraadio soikin keittiössäni, en silti määrittelisi itseäni jouluihmiseksi: lahjoja ostan tai teen fiilispohjalta, enkä muutenkaan stressaa tai valmistele kauheasti joulua. Nautin hillitystä koristelusta, herkuista ja ennen kaikkea joulun rauhallisesta tunnelmasta. On tärkeää saada viettää joulua läheisten kanssa. Minusta on outoa, että joulu tuntuu herättävän monissa vihan tunteita. Eikö nyky-Suomessa saa viettää joulua juuri sillä tavalla kuin itse haluaa?

Pätkätyöläisen arkea on kuitenkin olematon joululoma. Täytyy olla kiitollinen, että minulla ylipäätään on pyhien ajan lomaa - syynä työpaikkani kiinniolo aatosta viikonloppuun. Välipäivinä lähetykset pyörähtävät käytiin ja joudun takaisin sorvin ääreen. Yritän silti nauttia lomasta ja uuden vuoden jälkeisestä Lapin-reissusta.

Tänä viikonloppuna kuskasin Norin maalle ja otin itsekin esituntumaa lomailuun. Kaadoimme äidin kanssa kuusen ja paketoimme lahjoja. Muutakin saimme aikaan: tämän joulun itsetehtyihin herkkuihin kuuluvat amaretti- ja cantucci-pikkuleivät, kriikunalikööri, pasteis de nata -leivokset ja tietysti kaikki ihanat perinneherkut.

Tässä vielä joulun herkutteluun kermaisten portugalilaisleivosten resepti:


Pastéis de Nata -leivokset
n. 10 kpl

Alumiinisia leivosvuokia

Taikina:
1 3/4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
125 g voita tai margariinia
1/2 -3/4 dl kylmää vettä

Valmista voitaikinaa voi käyttää yhtä hyvin!

Täyte:

3 dl kuohukermaa
2 tl vehnäjauhoja
1 1/4 dl sokeria
4 kananmunan keltuaista (sekoita keskenään)
muutama suikale sitruunankuorta
kanelitanko
vaniljatanko tai lusikallinen vaniljasokeria (jolloin voi laittaa tavallista sokeria hieman vähemmän)

Pinnalle:
tomusokeria ja kanelia

Taikina: Mittaa jauhot ja suola taikinakulhoon. Lisää paloiteltu jääkaappikylmä rasva jauhojen joukkoon. Sekoita aineet murumaiseksi. Lisää jääkylmä vesi ja sekoita aineet nopeasti pyöräyttämällä taikinaksi. Taputtele taikina pötköksi, kääri kelmuun ja pane jääkaappiin 30 minuutiksi. (Tai sitten vain sulatat valmistaikinan!)

Täyte: Mittaa kerma, jauhot ja sokeri kattilaan ja sekoita hyvin. Lisää mausteet. Laita lämpenemään miedolla lämmöllä ja sekoita samalla vispilällä pohjaa ja reunoja myöten. Kun liemi on jo hieman lämmennyt, lisää keltuaiset samalla voimakkaasti sekoittaen. Anna sakeutua pikkuhiljaa, mutta varo, ettei seos pala tai sakeudu kokkareiseksi. Kun se saavuttaa kiisselimäisen rakenteen, ota kattila liedeltä ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi.

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Jaa taikina osiin ja painele palat voideltuihin alumiini-leivosvuokiin (tai leikkaa valmistaikinasta neliöt ja painele ne vuokiin). Jaa täyte vuokiin. Paista uunissa noin 18 minuuttia. Irrota hiukan jäähtyneet leivokset vuoista, pane ne tarjoilulautaselle ja anna jäähtyä. Siivilöi tomusokeria ja kanelia päälle. Tarjoa kahvin tai jälkiruokaviinin kanssa.

Yksi niistä päivistä

Huh, mikä päivä. Hankala juttu valmistui häthätää valmiiksi erinäisten sivupolkujen, sivuvaatimusten ja sivutoimien ohella. Kaikkia näitä asioita tein ensimmäistä kertaa, koska olen yleensä Porvoossa enkä tunne talon tapoja. Kauhun kirahduksia aiheutti kuitenkin vasta tietokatkos, jonka takia kollega luuli tekevänsä juttua tuntia myöhempään lähetykseen. Asia tuli ilmi viisi minuuttia ennen lähetyksen alkua ja silloinkin vahingossa.

Tästä kuitenkin selvittiin ja nyt olen kotona takki tyhjänä. Huomenna olisi taas töitä ja pikkujouluja. Sama kaava jatkuu koko viikon perjantaihin asti, jolloin minulla on kehityskeskustelu graduohjaajan kanssa. Pitäisi nähkääs päättää, jatkanko pään hakkaamista harmaata kiveä vai kenties sittenkin mustaa asfalttia vasten. Jokin muutos pitäisi tapahtua, vaikka pään hakkaamisesta en usko pääseväni mihinkään.

Postiluukusta kolahti muuten mukavankokoinen lasku. Summa on lähes kolmannes asuntomme hinnasta. Putkiremontti on siis viimein realisoitunut maksettavaksi. Lyhennys rahoitusvastikkeessa alkaa tammikuussa. Nyt pitäisikin vaan tietää, olenko silloin maksukykyinen. Työsoppari loppuu vuoden vaihteeseen, eikä uutta ole vielä allekirjoitettu. Mitäpä sitä kiirehtimään, onhan tässä vuotta vielä ainakin kolme viikkoa jäljellä. Ai niin, joulu saattaa hieman hankaloittaa työnhakua.

Stressioireitako? Kyllä.

Monia vuosia

Taas napsahti vuosi lisää mittariin. Mitään kriisiä ei vielä ole ilmassa, vaikka ikää alkaa olla jo omissa kirjoissani "aikuisen verran". Lainausmerkeissä siksi, että en taida itsekään uskoa moisiin määritelmiin. Opiskelut ovat yhä kesken, rahatilanne on kehno eikä mitään suuria saavutuksia (lapset mukaanlukien) ole vielä plakkarissa.

Olen täysi kakara siis. Ja iloinen siitä.

Ehkä kypsyminen tapahtuukin vasta, kun on pakko. Sitä ennen kannattaa ottaa kaikki ilo irti vastuuttomasta vapaudesta. Asuntolaina taitaakin tähän mennessä olla suurin askeleeni kohti aikuisuutta.

Idolsista

TV:n tultua taloon olen seurannut Idolsia minäkin. Nyt kun finaalit ovat käynnistyneet, tekee mieli hieman analysoida kilpailijoiden suoriutumista tähän mennessä.

Tehdään nyt kuitenkin aluksi selväksi, että mielestäni Idols ei ole vakavasti otettava laulukilpailu. En ole Idols-levyjen potentiaalinen ostaja, enkä muutenkaan kuuntele tai suuremmin edes arvosta poppia.

Viihdyttävää Idolsin katsominen silti on, varsinkin kun kaikki kilpailijat ovat mielestäni merkittävästi parempia kuin viime vuonna, eikä myötähäpeää tarvitse enää tuntea kisan tässä vaiheessa. Kisan aikana on myös yllättäen esitetty monia upeita kappaleita sieltä popin jatsahtavammalta laidalta.

ANNAA arvostan muusikkona, jolla on tyylitajua. Hän on selkeästi sinut omien rajojensa (hennohko ja kouluttamaton ääni) ja vahvuuksiensa (äänen sävy, esiintyminen, musiikkiin eläytyminen) kanssa ja osaa käyttää niitä hyväkseen. Erityisesti pidin Annan eilisestä esityksestä. Karisma, sievä ulkonäkö ja Idolsiin sopiva persoonallinen ääni tekevät Annasta potentiaalisen voittajaehdokkaan.

PETEÄ olen pitänyt söpönä kukonpoikana, eiliseen asti. Suomenkielinen biisi, hieno Egotripin Posteljooni, sopi Petelle todella hyvin. Hänen äänensä on itse asiassa todella kaunis ja kypsä. Petessä on oikeaa musikaalisuutta, mikä on jäänyt naistenkaataja-statuksen varjoon. Uskon, että hän kuitenkin vie tämän kisan voiton ruskeisiin silmiin rakastuneiden teinityttöjen äänillä.

KOOP on raikas ilmestys muuten supisuomalaisessa finalistijoukossa. Hänen valttinaan on brittipoppiperinteestä ammentava fraseeraus ja loistava englannin kieli. Esimerkiksi U2:n With or without you oli tyylipuhdas veto, joka teki oikeuttaa Koopin kauniille äänelle. Koopin pahin kilpailija oli samanoloinen Vesa, joka myös omasi hyvän äänen ja musikaalisuutta. Vesan pudottua on vaikea arvailla, miten Koopin käy. Itse pidän myös hänen asenteestaan kilpailuun.

JAANALLA on kisan paras ääni. Todella kaunis ja tumma ääni, eikä ollenkaan pakotettu (toisin kuin Anna Abreulla, joka oli viime vuoden Idolsin aikaan myös 16-vuotias). Jaanan ongelmana on suppea elämänkokemus, minkä takia hän valitsee biisinsä omien suosikkiensa valikoimista ja esittää niitä esikuvilleen uskollisena. Soulprinsessojen loppuunkuluttamat kappaleet eivät todellakaan tee oikeutta pikkuisen kömpelön oloiselle Jaanalle. Kaipaisin Jaanalta räiskyvämpää otetta ja omannäköistä biisiä. Hän voittaisi mennen tullen, jos omaisi edes osan Annan tai Peten itsevarmuudesta ja esiintymistaidoista. Olisi upeaa nähdä hänen puhkeavan kukkaan, mutta Jaana ei tarvitse Idolsia niin tehdäkseen. Soisin hänelle uran musiikin parissa myöhemmin ja jotain muuta kautta (Jaanan omaksi eduksi).

ANNA-KAISA on outo lintu ja siksi kiinnostava. Ihmettelen, että hän on yhä mukana, koska kuvittelisin suuren yleisön arvostavan vähän perinteisempää otetta. Olen tykännyt hänen tunnelmoivista biiseistään todella paljon, mutta laulajana Anna-Kaisa ei ole häävi. Siis teknisesti. Musikaalisuutta ja herkkyyttä häneltä kyllä löytyy. Mutta kuten Anna, myös Anna-Kaisa osaa valita juuri itselleen sopivat biisit. Toivoisin, että hänen tyylitajunsa ulottuisi myös stailauksen puolelle. Vaatteet ovat tylsiä ja pahimmillaan tätimäisiä. Ja miksi tytölle stailataan seksikäs otsatukka, jos se kammataan ylös lähes joka esitykseen?

KALLE on ainoa oikeasti tylsä finalisti. Vain viime kierroksen Eppu-biisillä hän yllätti positiivisesti malttamalla irrottautua 80-luvun rockmaneereistaan. Tuntuu haaskaukselta, että Kalle laulaa puhtaasti ja hänen äänensä on itseasiassa aika miellyttävä. Mielimusiikin vaikutus paistaa kuitenkin aina vain läpi, eikä Kalle pystynyt eilenkää laulamaan yhtään nuottia omana itsenään. Vaikutelma on jopa hieman säälittävä, koska poitsun ulkonäkö tai taidot eivät todellakaan ole hänen ihailemiensa rocklegendojen veroiset. Silti tai ehkä juuri siksi yleisö tykkää.

Työkiireitä

Viimeisimmästä merkinnästä on melkein kuukausi. Tässä välissä olen aloittanut uudessa työpaikassa, uudessa kaupungissa. Voimat ovat aika tehokkasti huvenneet siihen.

Pendelöin siis neljä kertaa viikossa Porvooseen, vanhan kaupungin kupeeseen. Työpaikka on mukava, haastava ja pieni, mikä on pelkästään hyvä asia. Viides päivä on omistettu gradulle. Viikot vierähtävät kovaa vauhtia, eikä paljon muuta ehdi saada aikaan. Pimeäkin laskeutuu niin aikaisin, että lenkillä olen ehtinyt käydä vain viikonloppuisin.

Tätä se elämä nyt on, arjesta selviämistä. Ehkä pikku hiljaa keksin tänne taas jotain kirjoitettavaa. Nyt mieli on aika tyhjä.

Hääpäivä

Tänään on kulunut vuosi siitä, kun menimme naimisiin. Päivä oli kaunis, lämmin ja onnellinen. Paljon enemmän kuin ikinä uskalsimme toivoa.

Häämatka Japaniin on vieläkin tekemättä, vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti juhlia ensimmäistä hääpäiväämme matkalla. Japani-teema oli mukana myös häissämme, sillä hääyön vietimme Pukkilan Yado Oikawa -majatalossa. Se oli ihana paikka, jota voin suositella lämpimästi kaikille eskapismia kaipaaville.

Nyt tyydymme juhlimaan Helsingissä, japanilaisravintola Kabukissa. Toivottavasti parin tunnin minilomamme Japaniin täyttää korkealla olevat odotukset.

--
Edit:

Ilta oli ihana ja Kabukissa sekä ruoka että palvelu osuivat nappiin. Söimme pääruoaksi yakinikua eli rautapannulla paahdettuja lihanpaloja, alkuruoaksi muun muassa sashimia, friteerattua rapua ja kalaa, pikkelssiä, avokadoa ja lohta wasabin kanssa, paistettua munakoisoa ja misokeittoa. Juomaksi oli japanilaista paahdettua teetä ohralla (?) höystettynä - hyvää! - ja sakea. Laskun loppusummakaan ei nostattanut hiuksia pystyyn.

Illallisen jälkeen menimme ex tempore leffaan katsomaan Hellboy II:n, johon Ismo oli jo pitkään minua pyydellyt, turhaan. Nyt kuitenkin menimme, mikä osoittautui hyväksi päätökseksi, koska leffa oli erinomainen. Tykkään supersankarielokuvista, mutta tämä oli tyylilajissaan sieltä kärkipäästä. Tunnelma oli aika omintakeinen, jännästi Neil Gaiman -henkinen raadollisine satuhahmoineen.